Näin meitä elämä vei - ja me elämää

 

 

Pioneerikomppania

 

Varusmiespalvelun jälkeen menin opiskelemaan Porin Tekniseen Opistoon, josta valmistuin rakennusinsinööriksi vuonna 1973.

 

Tämän jälkeen siirryin jatkamaan isäni vuonna 1945 perustamaa Sajakorpi Oy:tä. Tämä teknisiä harjoja valmistava yritys on nykyään konserni, jolla on tehtaat myös Virossa ja Saksassa. Päätuotesektorit ovat teollisuuden prosessiharjat sekä puhtaanapito- ja lakaisulaitteiden harjat. Vientiä Sajas Groupilla on yli 30 maahan. Kolmas yrittäjäpolvi on jo toiminnassa mukana.

 

Oman alani kehittämisestä ja lukuisien patenttieni johdosta Tampereen kaupunki myönsi minulle vuoden 2005 Teknisen luovuuden palkinnon.

 

Perheeseeni kuuluu vaimon lisäksi kaksi aikuista lasta.

 

Harrastuksenani olen laulanut useissa kuoroissa, muun muassa Tampereen Oopperan kuorossa sekä lähes 30 vuotta Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa.

 

 

 

Viestikomppania

 

Tein yli 36-vuotisen uran IT-maailmassa ja jäin eläkkeelle kansainvälisen yrityksen atk-keskuksen johtajan tehtävästä. Osallistuttuani saneerausohjelman läpivientiin "saneerasin" itseni eläkkeelle. Nyt toimin vielä perheyrityksen hallituksen puheenjohtajana ja joissakin konsultointitehtävissä. Asun Keravalla.

 

 

 

 

Kenttätykistöpatteri

 

Tervehdys aseveljet. Joudun valitettavasti peruuttamaan mukaantuloni, vaikka olin jo ehtinyt ilmoittautua. Työkiireet vievät minut juuri tuohon ajankohtaan ulkomaille, mutta olen edelleen hengessä mukana.

 

Kotipaikkani on nykyisin Porvoo. Olen edelleen naimisissa, kolmen lapsen isä, lapsenlapsia neljä.

 

Värikkään varusmiesaikani vietin Dragsvikissa kenttätykistössä.

 

RUK:ssa KTPtri:n päällikkönä ja esimiehenäni toimi silloin majuri Hauhtonen, vaativa mutta oikeudenmukainen, kunnioitusta herättävä kaapinkokoinen "miehenköriläs".

 

Ammatikseni vedän täällä Suomessa brittiläis-suomalaista kansainvälistä kuljetusalan yritystä nimeltä OY RH Freight Ab jonka liikevaihto on luokkaa 40 miljoonaa euroa. Yritys työllistää yhteensä 42 henkeä. Olen näillä näkymin siirtymässä osa-aikaeläkeläiseksi vuoden 2008 aikana, täytettyäni 60 vuotta.

 

Sotilasarvoni on nykyisin reservin majuri ja olen ikäni puolesta pian liittymässä "huru-ukkoihin". Toimin usean vuoden ajan erään Suomenlahden alueella sijaitsevan Lkeen päällikkönä (KvRTPtri ) mutta todettuani tulenjohtotorniin johtavan oviaukon käyneen liian ahtaaksi sain siirron kevyempiin PerK -hommiin. Kertausharjoitusvuorokausia on tähän asti kertynyt noin 150. Tosiasiahan on että näitä virallisia kutsuja kertausharjoituksiin ei määrärahojen puutteesta johtuen ole viime vuosina näkynyt. Nyt kun niitä määrärahoja ollaan lehtitietojen mukaan taas lisäämässä, huomaakin olevansa jo liian vanha näihin kekkereihin. Eri puolille Suomea perustettavat maakuntajoukothan ovat tänään ottamassa ohjat käsiinsä eikä niihin huolita vaippaikäisiä vanhoja pappoja...

 

Toki jokainen meistä, iästä riippumatta, voi omalta osaltaan ylläpitää "taisteluhenkeään ja -tahtoaan " osallistumalla MPK:n eri puolella Suomea järjestämiin kurssimuotoisiin harjoituksiin. Suosittelen.

 

 

Ilmatorjuntapatteri

 

Opiskelin RUK:n jälkeen Helsingin TOL:ssä LVI-insinööriksi. Sen jälkeen 1974 muutin Tampereelle ja olen pysynyt Pirkanmaalla suunnittelualan tehtävissä.

 

Nykyinen työpaikka Tampereella on AIRIX Talotekniikka Oy, jossa toimin LVI-projektipäällikkönä. AIRIX on valtakunnallisesti merkittävä ja arvostettu talotekniikan, teollisuuden ja ympäristön asiantuntija. Kuulumme FMC Groupiin, jonka palveluksessa on

900 asiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla.

 

Harrastukseni on ennen kaikkea squash. Siinä lajissa olen kaksinkertainen seniorien Suomen mestari ja muita sijoituksia on useampia. Olen myös paikallisen seuran Nääs-Squash ry:n sihteeri. Muuten laskettelen, lenkkeilen, harrastan LVI-kerhotoimintaa ja ATK:ta.

 

Vaimoni Leenan kanssa minut vihittiin vuonna 1977. Tyttäreni Maarit syntyi 1978 ja poikani Harri 1981.

 

 

Panssarintorjuntakomppania

 

Armeijan jälkeen jatkoin pankkiuraa. Kun ulkomaiset pankit tulivat Suomeen, siirryin kansainvälisiin pankkiympyröihin. Olin perustamassa ja toimin eri hallinnollisissa johtotehtävissä useissa: Citibank , Midland Montague, Pankkiiriliike Protos, Gyllenberg Private Bank. Olen myös ollut perustamassa Tallinnaan kansainvälisen pankin, American Bank of the Baltics.

 

Vuonna 2001 siirryin yksityisyrittäjäksi, konsultiksi taloushallinnon alalle. Siinä ohessa hoidin tilitoimistoa vaimoni kanssa, kunnes 2005 siirryin eläkkeelle.

 

Harrastuspuolella olen toiminut aktiivisesti Kiffenin, Katajanokan Haukkojen, Lojosamfundetin sekä Odd Fellows -järjestöjen toiminnassa. Vaimoni Airi toimii aktiivisesti Punaisen Ristin toiminnassa. Tyttäristämme vanhempi on kansainvälisen koululuokan opettaja ja nuorempi toimii sijoitusneuvojana.

 

 

Kenttätykistöpatteri

 

Varusmiespalvelun jälkeen palasin toimittajaksi televisiomaailmaan. Tein ajankohtaisohjelmia pääasiassa ulkomaanaiheista Yleisradiossa vuoteen 1984. Näinä vuosina sain sotakokemusta ihan käytännössäkin, sillä jostain syystä juuri minut lähetettiin seuraamaan sotia ja kahinoita esimerkiksi Lähi-Itään. Olin myös Argentiinassa Falklandin sodan aikana. Jännäähän se oli alussa, mutta sitten aloin kaivata rauhallisempiin hommiin. Siirryin Uuden Suomen kirjeenvaihtajaksi ensin Saksaan ja sitten Yhdysvaltoihin. Vietin siis suurimman osan 70-luvun loppua ja melkein koko 80-luvun ulkomailla asuen ja pitkillä työmatkoilla. Varmaan vähän ehdin vieraantuakin Suomesta ja halusin takaisin kotiin.

 

Sitten palasin Uuden Suomen kotitoimitukseen taloustoimituksen esimieheksi. Se oli 1980-kuvun loppua, kasinotalouden ja päälle kaatuvan laman aikaa, jota ehdin seurata jonkin aikaa, kunnes lehti itsekin meni nurin. Sitten tein monenlaisia vapaan toimittajan hommia, työskentelin Kauppakamari-lehden päätoimittajana ja tein televisio-ohjelmia, kunnes ryhdyin itsenäiseksi viestintäyrittäjäksi.

 

Olen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana kouluttanut, sparrannut ja konsultoinut lukuisan määrän talouselämän, politiikan, työmarkkinoiden ja virkamieskunnan eturivin nimiä ja organisaatioita toimimaan julkisuudessa, esiintymään tv-kameran edessä, kehittämään viestintää ja selviytymään julkisuuden kriiseistä. Olen kirjoittanut näistä aiheista muutamia kirjojakin. Lisäksi olen kirjoittanut muutamia taloushistoriaan liittyviä teoksia.

 

Eläköitymissuunnitelmia minulla ei ole: Työ on edelleen mielenkiintoista, kysyntää riittää ja kaikki tuntuu toimivan sen verran, että työ sujuu. Työpöydällä on haastavia projekteja ja yöpöydällä kasa mielenkiintoisia historiateoksia odottamassa lukemista. Ja eteisen nurkassa katsoo golfmailalaukku syyttävän näköisenä: tasoitusta pitäisi saada vielä vähän alaspäin.

 

 

Viestikomppania

 

RUK:n jälkeen työskentelin opetusupseerina Sähköteknillisellä Koululla, Riihimäen varuskunnassa, tutka-alalla. Osallistuin myös muutaman vuoden Viestikeskuskorjaamon tutkahuollon tehtävissä Rt:n It:n ja ilmavoimien tutka-asemilla.

 

Sitten, mentyäni naimisiin, opiskelin Oulun Teknillisessä Opistossa neljä vuotta, rakensin siellä talon, myin sen muutettuani takaisin etelään, töihin pääesikuntaan. Opiskelin sitten Odessassa Ilmapuolustusakatemiassa Ofitzerskaja Navedenia Raketa -kurssilla 105 päivää (talvisotakin kesti 105 päivää, muistaakseni). Siellä olimme kursantteja suomalaisissa sotilasasuissa. Hyryläänhän sitten nämä IT-ohjukset  (SA-3, GOA) kotiutettiin Neuvostoliiton aroilla suoritettujen  ammuntojen jälkeen. Ko. kalusto on jo ajat sitten poistettu käytöstä.

 

Uusi omakotitalokin tuli rakennettua Hyvinkäälle kun perhe kasvoi. Meillä vaimoni Eevan kanssa on seitsemän lasta, ja 21 lastenlasta. IIhanaa vilinää, kun he joukolla kokoontuvat tervehtelemään.

 

Elämä riepotteli. Osallistuin uusien Ilmatorjunnan tutkakalustojen suunnitteluihin ja hankintoihin mm. Oerlikonin tehtailla, Sveitsissä, Thompsonin tehtailla Ranskassa, Sisu-autolla Hämeenlinnassa. Jäin eläkkeelle mielenkiintoisesta työstäni Elektroniikkakeskuskorjaamolta, Materiaaliosastolta insinöörimajurina.

 

Harrastelen liikuntaa, hiihto ja retkeily lienevät nykyisin mielenkiintoisimpia, pyöräiltykin on (mm. Hyvinkäältä Ouluun 50 täytettyäni). No, se rakentaminen, sekin on ollut harrastukseni, koskapa Posiolla ja Iissäkin on kätteni jäljiltä loma-asunnot. :-)

 

 

Panssarintorjuntakomppania

RUK:n jälkeen palasin Osakeyhtiö Hallmanin Joensuun tavaratalon mainososaston esimiehen hommiin. !970 tapahtui siirto Sanomalehti Karjalaisen/Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy:n graafikoksi. Kirjapainoalan tekninen muutosprosessi tuli käytyä läpi 70-luvulla.

1983 päätin sitten katsoa, miltä ruoho näyttää aidan toisella puolella ja pestauduin Mainonnantekijät Oy:öön AD:ksi. Mainonnantekijöiden luopuessa toiminnastaan Joensuussa perustin työkavereiden kanssa Mainostoimisto P.A.L.K. Oy:n 1986 jatkaen samoja hommia kuten edellisessä paikassa. Yhtiö jatkaa edelleen toimintaansa. Eli mainosalalla on jo vierähtänyt yli 42 vuotta.

Perhettäkin on vaimo ja kaksi aikuista tytärtä ja kolme lastenlasta. Toisena "työnä" on minua seurannut muusikon ura koko ajan ja sitä uraa tulee ekasta maksetusta keikasta kuluneeksi 2009 jo 50 vuotta. Soittouraan kuuluu tietenkin RUK 128 bigbandissä ja tanssibandissä vierähtänyt jakso. Keikkailu jatkuu edelleen harmonikkamestari Mika Tarkkosen yhtyeessä tarvittaessa koko maan alueella.

Muuta harrastustoimintaa on kertynyt Lions-toiminnasta ja osallistumisesta
urheiluseuratoimintaan mm. Joensuun Tennisseuran puheenjohtajana 1980-luvun
lopulla ja Karelia Golfin sihteerinä 12 vuotta. Luonnossa liikkuminen on myös sydäntä lähellä. Mottona olkoon: Keep it swinging.

 

 

3. komppania / 5. joukkue

 

Välittömästi varusmiespalvelun jälkeen jatkoin armeijan ajaksi keskeytyneitä maitotalousopintojani ja valmistuin meijeriteknikoksi keväällä 1971 Valtion Maitotalousopistosta Jokioisilta. Välittömästi sen jälkeen pääsin mukaan työelämään eli aloitin työt käyttöteknikkona Kuusamon Osuusmeijerissä tehtävissä, joita aiemmin hoiti Pauli Saapunki (myöhemmin pitkäaikainen kansanedustaja ja nykyinen maakuntaneuvos). Elokuun alusta 1973 siirryin Kainuun Osuusmeijerin palvelukseen Sotkamoon, jossa työ jatkuu edelleenkin.

 

Sotkamossa työskentelin maidon jalostukseen liittyvissä esimiestehtävissä, kunnes vuoden 1998 alusta minut pyydettiin Kainuun Osuusmeijerin toimitusjohtajaksi, jota tehtävää hoidan edelleenkin eikä tarkkaa eläköitymissuunnitelmaa vielä ole. Kainuun Osuusmeijerin liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa ja yrityksen 100-vuotisjuhlat vietettiin 2006. Olemme yksi Valio Oy:n omistajaosuuskunnista.

 

Kuusamosta löytyi myös puoliso Hilkka (tyttönimi Tammi). Naimisiin mentiin kesällä 1974 ja samana vuonna vaimoni aloitti peruskoulun luokanopettajan työt Sotkamossa. Työtä on riittänyt niin, että elokuun 1. päivänä 2008 hän jää ansaitulle eläkkeelle. Perheeseen syntyi poika v. 1978 ja nimeksi hänelle annettiin Tero, joka kävi RUK:n tasan kolmekymmentä vuotta isänsä jälkeen.

 

Viimeisin käyntini Haminassa liittyikin poikani RUK-vaiheeseen. Tero (KTM) työskentelee tällä hetkellä Nokian palveluksessa kansainvälisissä tehtävissä.

 

Armeijan jälkeen olin mukana reserviläistoiminnassa, tosin lähinnä kilpailuihin osallistumalla. Kertausharjoituksia on ollut jonkin verran ja sotilasarvoni on nyt yliluutnantti. Liikunta eri muodoissaan jo ennen varusmiespalvelusta ja erityisesti sen jälkeen on ollut luonteva osa elämääni. Kuntokilpailutasolla suunnistusta, pesäpalloa ja maratonjuoksuja on tullut harrastettua niin, että painoindeksi on pysynyt neljänkymmenen vuoden takaisissa lukemissa. Maratonmatkailu ympäri maailman (Honolulusta Pekingiin jne.) on ollut vuosia perheemme harrastus. Ennätykseni kolmestakymmenestä juoksemastani kokomaratonista on 2.39.32 vuoden 1988 Helsinki City maratonilta.

 

Vaikka juoksentelu ja erityisesti hiihto on edelleen mieluisaa ja olosuhteet Sotkamossa mainiot, on golf saamassa yhä suurempaa sijaa vapaa-ajasta. Golfia harrastetaan luonnollisesti yhdessä vaimon kanssa ja niinpä tämän vuoden lopulle ajoittuvat kuusikymppisetkin vietetään lämpimässä golfin merkeissä. Liikunnan lisäksi Lions- toiminta on kuulunut 30 vuotta elämääni ja tärkeä henkireikä on Kuusamossa Tatanki- järven rannalla sijaitseva mökkimme.

 

On todella mielenkiintoista, pitkän ajan jälkeen, kokoontua Haminaan muistelemaan yhteisiä kokemuksia ja ennen kaikkea tapaamaan ruotukavereita 40 vuoden takaa. Meitä RUK 128 -kurssilaisia on täällä Kainuussa muutamia (esim. Hannu Virkkala, Pentti Tuovinen, Kari Vattulainen jne.), mutta tapaamiset ovat kyllä olleet satunnaisia.

 

Joten tapaamisiin Haminassa 6.syyskuuta 2008

Terveisin Taavi Tainijoki

 

 

 

Seitsemän hieman nuorta vanhempaa miestä päätti 29.11.1968 kurssinsa RUK 128 vain siirtyäkseen Merisotakouluun Suomenlinnaan. Aikanaan sieltä selviydyttyään heidät siirrettiin reserviin ja ylennettiin Merivoimien v-ä-n-r-i-k-e-i-k-s-i. Aliluutnanttihan sen tittelin olisi pitänyt olla.

 

Jo viikkojen kuluttua siviilien epäyhtenäisesti pukeutuvassa maailmassa tämä seitsikko alkoi kaivata toisiaan. Seuraavana syksynä järjestettiin ensimmäinen tapaaminen. Suomenlinnan majoituskaudella tupaamme oli sijoitettu myös yksi aito Merivoimien alikersantti, nykyinen professori Tarmo Kunnas. Suljetun kirjallisen äänestyksen jälkeen alikersantti Kunnas otettiin seitsikkomme "lemmikiksi". Ja hyvä olikin kun otettiin. Hän on rikastuttanut toimintaamme monin tavoin; ehkei aina juuri niinkään sotilaallisesti, mutta kulttuurillisesti.

 

Tapaamisemme ovat olleet ja ovat edelleenkin vaimojemme kanssa. Alkuunsa vaimot hieman aristelivat toisiaan. Me miehethän tunsimme perin hyvin toisemme kaikkien jotosten jälkeen. Läsnäolo oli ja on edelleen lähes sataprosenttinen Ensimmäinen kierros suoritettiin yhden illan istuntona kodeissamme. Seuraavana vuonna uskaltauduimme jo pidemmälle. Vähitellen tilaisuudesta muodostui pari-kolmepäiväinen. Osa porukasta asui ajoittain ja asuu edelleenkin ulkomailla: Saksassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Saudi-Arabiassa, Englannissa, Turkissa, Sveitsissä ja Ruotsissa. Oli siinä ihmettelemistä kasarmivierailujen yhteydessä kun porukan autoista puolet oli rekisterissä ulkomailla.

 

Pääillan ohjelmassa on sääntömääräisesti vuosikokous, hieman pilke silmäkulmassa. Kehittyi rutiiniksi, että puheenjohtaja ja sihteeri valitsivat itse itsensä kyseisiin virkoihin. Tehokkuuden kannalta katsottiin oleelliseksi että sihteeri toimi oman virkansa ohella myös rahastonhoitajana ja ennen kaikkea myös tilintarkastajana. Päätettäessä vastuuvapauden myöntämisestä edelliselle toimikaudelle vastaus oli aina kielteinen: upseeri ei koskaan luovu vastuustaan! Kokoushuoneessa oli aina Suomen lippu seinällä; pidettiin kokous sitten Suomessa tai ulkomailla - kaksi kertaa Neuvostoliitossa ja kerran Venäjällä, kaksi kertaa Ranskassa, kaksi kertaa Englannissa, kerran Ruotsissa ja kerran Saudi-Arabiassa Viimeksi mainitussa läsnäolo ei ollut aivan sataprosenttinen.

MEVK:n kokous kenttäolosuhteissa

 

Jo varhaisessa vaiheessa seitsikko otti nimekseen puhtaasti harhautusmielessä Merivoimien Esikunnan Valokuvauskerho, MEVK. Järjestölle piti toki hankkia oma lippu. Aivan lippua siitä ei vielä ole tullut, mutta kuitenkin pöytästandaari. Asia ratkesi suljetun ehdotuskilpailun tuloksena noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Kukin jäsenistä 7+1 sai lähettää ehdotuksensa puolueettomissa olosuhteissa Sveitsissä asustavan jäsenperheen vaimon ratkaistavaksi miehensä valvonnan alaisena. Loppuraportin mukaan mies valvoi ratkaisun oikeudenmukaisuutta, joskaan ei aina herpaantumatta. Päätöksestä ei voinut valittaa edes tasavallan presidentille.

 

MEVK:n standaari

 

Seuraavana projektina on oman fanfaarin laatiminen. Hieman on mietitty tuota "The Saints are marching in". Se jotenkin tuntuisi sopivan. Aivan samasta syystä kokouksen ajankohtana oli alkuunsa Pyhäinmiesten päivä.

Vuoden 2007 jotos Jungfruskärille. MEVK:n 38. toimintavuosi

 

 

Vuosien ja vuosikymmenien aikana porukka on hitsautunut yhteen niin, ettei kukaan enää edes kuvittele voivansa jäädä pois. Ei meistä ehkä koskaan tullut erityisen hyviä sotilaita, mutta sitäkin enemmän isänmaallisia ja puolustustahtoisia. RUK 128:n 40-vuotisjuhlassakin kaikki ovat läsnä.

 

MEVK:n vahvuus: seitsemän + yksi

Graae, Tapani

Jauhiainen, Ismo

Kunnas, Tarmo

Laukkanen, Matti

Leino, Tapio

Metsänkylä, Tauno

Suonio, Risto

Wahlstedt, Leif

 

 

Tapaamisiin Haminassa!

 

Tapani Graae

tapani@graae.com

MEVK

 

 

2. komppania, 3. joukkue

(Merivoimien Esikunnan Valokuvauskerhon jäsen)

 

Siviilielämän alettua palasin entiseen työpaikkaani Turun yliopiston matematiikan laitokselle. Olin sitten välillä Jyväskylän yliopistossa matematiikan apulaisprofessorina, mutta vuodesta 1971 taas Turussa, ensin apulaisprofessorin ja myöhemmin professorin virassa, kunnes 2005 siirryin täysinpalvelleena eläkkeelle. Kuten monilla tuntemillani matemaatikoilla, minullakin matematiikka on paitsi työ myös harrastus, ja vuodesta 2005 lähtien olenkin jatkanut yliopistossa dosenttina. Siitä ei tosin makseta palkkaa, mutta eipä ole varsinaisia velvollisuuksiakaan.

 

Toimenkuvani on siis aina ollut kaksijakoinen: opetus ja tutkimus. Opettaminen on ollut hauskaa aina silloin, kun mukana on ollut innostuneita opiskelijoita, ja onneksi sellaisia on useimmiten riittänyt. Tutkimusalani on algebrallinen lukuteoria, yksi niitä perustutkimuksen piiriin kuuluvia matematiikan erikoisaloja, joilla kehitys on jatkuvasti vilkasta. Tähtihetki tutkijan elämässä on aina, kun huomaa ymmärtävänsä jonkin uuden tuloksen, ja erityinen merkkitapaus, kun tajuaa keksineensä jotain sellaista, jonka voi itse julkaista uutena tuloksena. Jälkimmäistä ei tapahdu liian usein, koska jokainen uusi keksintö on yleensä vaatinut suunnattoman paljon miettimistä ja hiomista. Onneksi samaa ovat sanoneet kaikki historian suurimmatkin matemaatikot, Gaussista alkaen.

 

Matematiikan perustutkimuksen hyviä puolia on, että se on täysin kansainvälistä. Keskustelu- ja yhteistyökumppaneita voi löytyä monilta suunnilta. Tutkimuskaudet ulkomailla (Saksassa ja USA:ssa), ovat opettaneet myös elämää, varsinkin silloin, kun mukana on ollut koko perhe.

 

80-luvun puolivälistä olemme pitäneet kesämökkinä vanhaa kalastajantorppaa Rymättylässä. Sen ylläpito on tarjonnut hyvää vastapainoa matematiikalle, jos sitten ajoittain stressiäkin. Muita harrastuksia päivittäiseen elämänmenoon ei ole kovin paljon mahtunut, paitsi tietysti musiikki, jota ilman ei voisikaan elää, kuten eräs huomattava henkilö on viisaasti sanonut.

 

 

2. komppania, 3. joukkue

(Merivoimien Esikunnan Valokuvauskerhon jäsen)

 

Havulinna, Honeywell, Nokia sekä osin yksityisyrittäjyys saudipartnerin kanssa vei minut yritysmaailmaan ja kaukomaille. Jo diplomi-insinööriksi opiskelun pakollinen käytännön harjoittelu tapahtui Englannissa Lontoon lähellä eli siitä alkoi työskentely Suomen rajojen ulkopuolella. Perhe on ollut täysillä mukana, nauttinut jokaisen maan kulttuurista ja sopeutunut erikoisiinkin olosuhteisiin. Kaksi tytärtä on jäänyt maailmalle, yksi Oxfordiin englantilaisen miehensä ja toistaiseksi ainoan lapsenlapsemme kanssa sekä toinen Los Angelesiin ammattinaan musiikki yhdistettynä insinöörin tehtäviin.

 

Viimeinen 20 vuotta työelämässä ilmastoinnin parissa vierähti Saudi-Arabiassa, jossa vapaa-ajan harrastukseksi muodostui erämaaretkeily hiekka-autiomaassa. Karun maiseman viehätys, eläimet, kasvillisuus sekä yhdessä "villin" luonnon kokeminen loi yhteishenkeä sekä hyviä ystävyyssuhteita, jotka ovat jatkuneet Arabian niemimaalta poistumisen jälkeenkin. Retkeily jatkuu edelleen patikoimisena eri puolilla maapalloa; läpi Englannin, Uuden Seelannin tiettömillä taipaleilla, Espanjan pyhiinvaellusreitillä, Irlannissa jne. Ranskassa tapahtuvat pyöräretket ovat uusi aluevaltaus. Melkein kaikilla matkoilla vaimo on seurannut kiltisti mukana. Tietenkin puutarhan hoito ja pappana olo pienelle tyttärentyttärelle sekä teatteri, musiikki, lukeminen ja "ukkokerhot" (vaimon antama nimi eri yhdistyksille) tuovat mukavaa vaihtelua reippailulle.

 

Merivoimien Esikunnan Valokuvauskerhon (MEVK) jäsenenä sotaväkiaika on ainakin kerran vuodessa konkreettisesti läsnä mielenkiintoisine vierailuineen ja esitelmineen. Vaimotkin ovat ystävystyneet ja saaneet seurata lasten syntymät, koulut, opiskelut .. sekä lastenlasten syntymät.

 

On mukava tavata Haminassa muitakin kuin MEVK:n jäseniä. Tapaamisiin Haminassa syyskuun 6 -7. päivinä.

 

 

Reijo Kaakkolammi

1. komppania, 1. joukkue

 

RUK:a ja varusmiespalvelua seurasi taloustieteiden opiskelu Tampereen yliopistossa, josta valmistuin 1973 taloustieteiden maisteriksi ja jäin 7 vuodeksi yliopistouralle toimien eri opetus- ja tutkimustehtävissä Tampereen yliopistossa, Vaasan kauppakorkeakoulussa ja myöhemmin myös Jyväskylän yliopistossa.

 

1978 - 79 Sveitsin Hochschule St.Gallenissa viettämäni post graduate -tohtoriopintojen ja 1980 suorittamani kauppatieteiden lisensiaatti -tutkinnon jälkeen siirryin loppuvuodesta 1980 Kymenlaaksoon A.Ahlström Osakeyhtiön palvelukseen vientipäälliköksi. Kymenlaaksosta löytyi 1981 myös vaimo. Vientihommissa vierähti kaikkiaan viitisen vuotta ja sen jälkeen kuljin ensin Helsingissä MPS Finland Oy:n yksikönjohtajan, sitten Turussa Tunturipyörä Oy:n Two Wheel -divisioonan johtajan ja lopuksi Turun ja Helsingin USP Management -yhtiöiden osakkuuden ja hallituksen puheenjohtajuuden kautta takaisin Tampereelle, jonne perustin ensin 1990 Tulosavain Oy, sitten 1991 yhdessä vaimon kanssa Tulosneuvo Ky ja edelleen 1993 yhdessä saksalaisen Dr. Behrendtin kanssa Euro-Fincontact Oy -nimiset yritykset pääasiassa liike-elämän palveluja tuottamaan. Toimin yrittäjyyden ohessa myös Tampereen yliopiston liiketaloudellisen tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtajan tehtävissä 1990 - 95.

 

Kansainvälisyyttä on liittynyt nykyisiinkin tehtäviin jatkuvasti. Teen kansainvälistymisohjelmia pk-yritysten kanssa, milloin reissaten ja konsultoiden firmoja Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, milloin liikkuen asiakkaiden Saksassa, Venäjällä ja IVY-maissa sekä Tsekissä, Slovakiassa ja eritoten Puolassa, jonne kulkupelinä toimii toisinaan myös oma auto. Taitaa olla useampiakin renkaitten jarrutusjälkiä Via Baltican varrella! Olen myös TEM:n sertifioima tuotteistettujen LTS-, Myyntiteho- ja Globaali-ohjelmien tekijä, viime mainitun osalta myös sen laatija. Eläkepäiviä 2015 odotellessa toimin nykyisin myös muutamien yritysten hallitustehtävissä.

 

Perhettä on kertynyt vuosien varrella Anita-vaimon lisäksi kaksi aikuista lasta ja aikaisemmasta avioliitosta syntyneet Prahassa asuvat kaksi lasta.

 

Harrastukset liittyvät kuten jo varusmiesaikana jalkapalloon, jääkiekkoon ja koripalloon, joissa ensin mainituissa lajeissa on kaksi akateemista mestaruuttakin. Pelaan edelleen aktiivisesti jalkapalloa KKI-50 -sarjassa sekä koripalloa Pyrinnön senioreissa. Aktiiviaikana pelasin futista TKT:ssä ja TaPa:ssa, minkä lisäksi taisin olla Suomen ensimmäinen futaaja Tsekissä 1970 - 71 seuroinani prahalaiset Viktoria Zizkov ja Lokomotiva. Alaikämiehenä edustin Kotkan Peli-Karhuja, HyPS:a, Kiffeniä ja TPS:ä. Nykyinen futis-seurani on Universtas - jäsenmäärältään Suomen suurin ikämiesseura. Viimeisin saavutus on Suomen Herruus 65-vuotiaiden jalkapallosta Tampereen Ilveksen riveissä 2010! Liikuntaharrastuksissa mottoni kuuluu: "Yhrenkään tennispalloa pienemmän pallon perään en lähre!" En siis pelaa golfia.

 

Olen toiminut Tampereen, Kymen, Hyvinkään, Espoon ja Turun Lionseissa, minkä tilalle on Tampereelle takaisin muuton myötä tullut Rotary-toiminta. Taidenäyttelyissä käynti kuuluu myös kuvaan, mikä onkin teatterin ohella vaimon kanssa mieluinen yhteinen harrastus.

 

 

 

Vastaan käytännössä humanistisen tiedekunnan opintoasioista, samassa tiedekunnassa, jossa 2K:n "maskotti" Tarmo Kunnaskin työskentelee kirjallisuuden professorina.

Harrastusmielessä olen hieman kirjoitellutkin, julkaisuluettelo on nähtävissä kotisivullani
http://users.jyu.fi/~paarnila/koti/index.html  Varmuuden vuoksi olen kirjoitellut muistelmiakin, eihän sitä tiedä milloin muisti katkeaa. Niihin on linkki em. sivulta. Siellä on koottu armeijan muistojakin Kouvolasta, Utista ja Haminasta. Jyväskylässä keksivät vasta v. 1985 kutsua kertausharjoituksiin ja sittemmin 1990-luvulla siirsivät lkp-hommiin, joista on kiintoisia kokemuksia muistella nostoväessä.

 

Työelämässä en vielä aio siirtyä reserviin, vaikka kirjoitusprojektit houkuttelevatkin. Perheeseen kuuluu vaimo ja jälkikasvua on kaksi aikuista.

 

 

PSTK

In Memoriam 30.12.1946 - 5.3.2008

Varusmiespalvelun jälkeen Ollilla heräsi lopullinen kiinnostus talousasioihin. Hän kävi Porissa talousoppilaitoksen ja valmistui merkonomiksi Ennen työuran alkua oli vielä vuorossa vuoden kestänyt rauhanturvaajan tehtävä Kyproksella. Aika rauhanturvaajana oli mieluisa, ja Olli muisteli sitä usein jälkeenpäin.

Uravalinnaksi valikoitui kuitenkin talousala, työpaikaksi kotoaan perittyjen arvojen mukainen Osuuspankki. Uran alkuaikoina työpaikan sijainti vaihteli Porin Vähä-Rauman, Siikaisten ja Ahlaisten konttoreissa, kunnes 70-luvun puolivälin jälkeen työpaikaksi vakiintui Noormarkku. Tätä ennen oli jo löytynyt vaimo, Pirkko. Häitä oli tanssittu joulukuussa 1972; esikoinen syntyi seuraavana vuonna.

1980-luvun muutokset sekä pankin sisällä että aluejaossa muuttivat Ollin tehtävänimekettä. Pääasiassa hän kuitenkin oli Osuuspankin pankinjohtajana vastuun vaihdellessa tehtävänimikkeiden muutosten myötä. Ammattitaito karttui, ja tehtävien hoito onnistui erityisesti kiitettävän paikallisen ihmis- ja aluetuntemuksen ansiosta. Viisihenkiseksi kasvaneen perheen kotipaikaksikin oli vakiintunut Noormarkku.

1990-luvulla Suomen pankkimaailma oli murroksessa. Olli säilytti paikkansa työpaikan työnkuvan ja velvollisuuksien muuttuessa. Ollin täytyi kuitenkin myöntää, että kaikkien pankkimaailman tilanteiden hallinta oli mahdotonta. Työura Osuuspankissa päättyi keväällä 1999. Sen jälkeen Ollin elämässä vuorottelivat työttömyysjaksot, ammattiosaamista lisäävät kurssit ja lyhytaikaiset työllisyysjaksot pienen yrityksen talouden asiantuntijatehtävissä. Rinnalla kulki osa-aikainen yrittäjyys, jonka puitteissa hän laati ja hoiti erilaisia paperiasioita.

Vuoden 2004 alussa Ollin terveys alkoi heikentyä. Hän kertoi toistuvasti selkäkivuista, joita ei tunnuttu saavan paranemaan. Myös läheiset alkoivat huolestua siihen asti terveyden perikuvana olleen miehen kunnosta. Oireet pahenivat kuukausien myötä, ja tarvittiin uusia tutkimuksia. Lopulta kerrottiin pahin kuviteltavissa oleva diagnoosi: parantumaton luuydinsyöpä; elinajan ennusteeksi nimettiin vain muutamia vuosia.

Käytännössä seuraavan vuoden ajan Olli sai hoitoja sairauteensa viettäen välillä korkeintaan muutamien viikkojen jaksoja kotonaan. Tuon hoitojakson aikana sairaus saatiin aisoihin, mutta tautijäämä jäi elimistöön.

Raju sairaus muutti Ollin elimistöä. Fyysinen kunto heikkeni ja ruumis väsyi - ja sai joitakin komplikaatioita. Muutos tapahtui myös henkisellä puolella: hoitojen vähentyessä Ollin elämä sai uudenlaista herkkyyttä. Yksittäisen ihmisen huomaaminen tuli hänelle aiempaa tärkeämmäksi. Sekä läheisten että outojen hyvälle tuulelle saamisesta tuli aihe, joka sai hänetkin toistuvasti hyvälle tuulelle.

Arki sujui, ja Ollin mieli pysyi hyväntuulisena. Ilo löytyi kaikkien vaikeuksien keskeltä. Into harrastuksina olleisiin yhteisö- ja järjestötoimiin väheni asteittain vuosien saatossa. Mieluisimmat järjestöt toki säilyivät - samoin, kuin niiden kautta tulleet toverit. Harrastuksista luonnon seuraamien tuotti Ollille toistuvasti mielihyvää. Samoin metsänhoito sekä säännöllisesti toistuneet erävaellukset Lappiin toivat lisäarvoa hänen elämäänsä. Ajan kuluessa seurauksena oli kuitenkin väistämätön - sairauden uusiutuminen.

Sairaus oireili uudelleen loppuvuodesta 2007. Olli sai asiaan kuuluvia hoitoja, joiden ansoista arjen askareet saatiin sujumaan. Hoitojen komplikaatiot olivat kuitenkin rajut, joiden seurauksena hän joutui helmikuussa sairaalan teho-osastolle. Tällöin maallisesta vaivannäöstä saatiin enää väliaikainen apu; kutsu Taivaan Valtakuntaan oli tullut. Olli Paala menehtyi 5. maaliskuuta 2008. Kuoleman välittömäksi aiheuttajaksi nimettiin yhtäaikaiset aivoverenvuodot sekä välilliseksi aiheuttajaksi syövän uusiutuminen.

Ollin viimeisiä vuosia leimasi kiitollisuus koettua elämää kohtaan. Olli siunasi jokaista aamua, jonka sai nähdä, ja iloitsi arjesta, jonka hän sai kokea. Arjen vaikeuden olivat vaipuneet omaan suhteellisuuteensa muiden vaivojen alla. Kaipaamaan jäi vaimo, kolme aikuiseksi varttunutta lasta sekä laaja tuttavapiiri.

Tiedän Ollin tunteneen ylpeyttä varusmiesajastaan sekä osallistumisestaan sen jälkeisiin maanpuolustuksen teemoihin. Hän osallistui aina ilolla yhteisiin tapaamisiinne, ja odotti jo syyskuista kurssijuhlaanne. Olli tunnutaan muistavan vastuunsa kantavana, muita rohkaisevana ja huomaavaisena yhteisöjen jäsenenä. Uskon teillä olevan samansisältöisiä ajatuksia hänestä.

Timo Paala
Kirjoittaja on Olli Paalan poika

 

 

 

 

KTPtri

 

Hukkaan mennyt elämä ihmisten tyhmien, mutta pahankuristen kakaroiden parissa on yksi kuvaus elämäntyöstäni matemaattisten aineiden opettajana. Armeijan jälkeen olin Kiukaisissa opettajana lomalla armeijasta, koska lukukauden alku ja asepalveluksen päättyminen menivät muutaman päivän päällekkäin. Silloin en vielä tiennyt, että ehdin olla koulussa kyllästymiseen asti.

 

Tätä kyllästymistä lähdin torjumaan YK-joukkoihin. Ajattelin, että pienimuotoinen sota Lähi-idässä on hermolepoa peruskoulun opettajalle.

 

Ehdin olla opettajana Ähtärin yhteiskoulussa ja Lempäälän-Vesilahden yhteiskoulussa. Tämä koulumuoto siirtyi historiaan Lempäälässä 1977, jolloin minusta tuli peruskoulun lehtori. Siinä hommassa olin vuoteen 2006 asti, jolloin siirryin täysinpalvelleena eläkkeelle. Viimeiseen valvontaluokkaan ja muutamiin oppilaisiin on edelleenkin säilynyt yhteys - ehkei kaikki ihan hukkaan mennytkään. Muutaman kerran olen käynyt entisten oppilaiden kanssa ampumassa - ei vahingonlaukauksia.

 

Rauhanturvatehtävissä olin neljä kertaa, noin vuoden kerrallaan. Ensimmäisen kerran olin Golanilla 1981-82, sotilastarkkailijana Lähi-idässä 1985-86, Libanonissa 1991-92 ja Makedoniassa 1996-97. Kaksi viimeistä kertaa majurina kansainvälisissä esikunnissa. Varauksellinen Nato-kantani perustuu yhteiselle esikuntatyöskentelylle amerikkalaisten kanssa.

 

On vaikeaa arvioida kummasta on jäänyt vähemmän jälkiä ihmiskunnan hyvinvointiin: peruskouluopetuksestani vai rauhanturvatyöstäni. Nyt Valtionkonttorin stipendiaattina olen viettänyt vajaan vuoden Saksassa Taunus-vuoriston raikasta ilmaa hengitellen.

 

Kotisivuni ovat osoitteissa

http://www.kolumbus.fi/maija_salo/index.htm

ja

http://picasaweb.google.fi/raunoki1

Tälle jälkimmäiselle sivulle aion pistää kuvia kurssijuhlastamme.

 

Rauno Kivijärvi

 

 

 

2. komppania

 

Varusmiespalvelun jälkeen jatkoin lääketieteen opiskelua Sveitsissä Baselin yliopistossa ja valmistuin vuonna 1970 lääkäriksi.

 

Lyhyen kunnanlääkärivaiheen jälkeen aloitin erikoislääkärikoulutuksen Tampereella ja valmistuin synnytysten ja naistentautien erikoislääkäriksi 1976. Toimin kolme vuotta Lohjan aluesairaalassa ja vuodesta 1979 alkaen synnytysten ja naistentautien lääkärinä Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa. Jäin vuonna 2006 eläkkeelle saman sairaalan synnytysten ja naistentautien yksikön ylilääkärin virasta.

 

Erityisen mielenkiintoni kohteena on ollut raskauden ja sikiön ultraäänidiagnostiikka,

mikä on kehittynyt huikeasti työurani aikana. Tästä aiheesta väittelin aikanaan myös tohtoriksi. Edelleen ihmettelen ja pyrin selvittämään elämän arvoituksia tällä tekniikalla.

 

Löysin saksalaisen vaimoni Karinin aikoinaan Baselista ja kotikielenämme on säilynyt

saksa. Meillä on kaksi tytärtä, lääkäri ja kemisti, sekä viisi lastenlasta. Nyt päätyöstä

eläkkeellä jaan vapaa-aikani heidän, matkustelun, kirjojen ja golfin välillä.

 

Olen mukana seura- ja järjestötoiminnoissa uskoen afrikkalaiseen sanontaan, jonka

mukaan ihminen on ihminen toisen ihmisen kautta.

 

 

Kenttätykistöpatteri

Ilmeisen myönteisten varusmiesajan kokemusten kannustamana jäin kolmen siviilissä vietetyn viikon jälkeen kesävänrikiksi Karjalan Tykistörykmenttiin. Kadettikoulun jälkeen palasin takaisin Lappeenrantaan, josta kuitenkin sain pian siirron Haminaan ja RUK:n kenttätykistöpatteriin kouluttajaksi. Haminassa palvelin lähes kahdeksan vuotta ennen kuin aloitin opiskelun Sotakorkeakoulussa 1981. Viimeinen virkatehtäväni RUK:ssa oli KtPtrin varapäällikkö ja samalla neljän kurssin ajan RUK:n oppilaskunnan vanhempi kuraattori. Se oli hienoa aikaa.

Sotakorkeakoulun jälkeen virkaura vei nopealla rytmillä ympäri Suomea: Tykistökouluun Niinisaloon, Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikuntaan Ouluun, opettajaksi Sotakorkeakouluun Helsinkiin, Pääesikuntaan kenttätykistötoimistoon, Kainuun Tykistörykmentin komentajaksi Kajaaniin, takaisin Pääesikuntaan tiedotusosastoon ja viimein Suomen sotilasedustajaksi Natoon, WEU:iin sekä EU:iin. Jottei aika olisi tullut pitkästyttäväksi, hakeuduin neljä kertaa rauhanturvatehtäviin: Siinaille 78-79, Etelä-Libanoniin 84-85, Golanille 93-94 ja Makedoniaan 97-98. Toimin aina operatiivisissa tehtävissä, joista viimeisenä Pohjoismaisen pataljoonan komentajana UNPREDEP:ssä.

 

Brysselistä kotiuduttuani jäin reserviin v 2002. Muuttoruletti pysähtyi Keravalle, jonne olimme muuttaneet jo aikanaan Haminasta. Perheeseeni kuuluu vaimo Airi ja jo kotoa pois muuttaneet poika ja tytär.

Vanhat "sotaiset" harrastukset kivääriammunta ja metsästys ovat saaneet antaa tilaa mieskuorolaululle Viipurin Lauluveikoissa ja Kaaderilaulajissa. Oman osan vapaa-ajasta on vienyt myös sukuseuratoiminta ja kesäisin mökkeily "Sie - Mie"-maassa Saimaan rannalla, Lemillä.